sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Odotat lastain

Tilun uusi lempikappale:

lauantai 30. tammikuuta 2010

Skeptinen olo

Oon ihan helvetin skeptinen koko ajan tän raskauden suhteen. Siis mitään siihen päin viittaavaa ei oo, että joku olis huonosti. Päin vastoin, klassiset raskausoireet on päällä, vaikka pahoinvointia ei ookkaan. Huomasin myös saunassa eilen, että nänninpihat on laajentuneet ja tummuneet. Silti oon niiiiiiin skeptinen tän raskauden jatkumisen suhteen että ei mitään rajaa. Joka toinen ajatus on, et kyl tää menee kesken ja sit taas no oo nyt onnellisesti raskaana sinne 12 viikolle asti, kunnes saat sen virallisen tuomion. Jakomielitautinen, skeptinen olo. Ja aika kuluu aivan liiiiiiiiiian hitaasti. Ja nyt kun on kuitenkin päässyt tähän asti (km riski n. 7 %), joka hetki ajatus vauvasta on vahvempi ja se on alkanut elään päässä se ajatus, et oikeesti olis sitte se lapsi ja sitä rakastais ihan hulluna. Miten vitussa mä kestän vielä nää 4 viikkoa? Ehkä pitää mennä sinne helevetin varhaisultraan kohta...

Syväjää jatkuu myös. Voi hyvänen aika, että ihmisellä voi olla kylmä. Olin kuitenki sen verran positiivinen että kävin hakemassa muutamat äippäpuserot, housut, kalsareita ja villapuseron. Tästä kylmyydestä nimittäin on tultava loppu. Oon ihan lopussa kun palelee ja palelee vaan. Ja edelleenki voisin mennä just nyt päikkäreille. Krooh.

Oon niin onnellinen, että oon raskaana. Mutta tää on ajoittain henkisesti niin raskasta tää raskaana olo.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Syväjää

Mä oon syväjäässä. Makasin tänään kahden peiton alla ja siltikin ihan jumalaton jäätymispiste. Lopuksi täyty mennä oikein kuumaan suihkuun, että jotenki tokenin. Tuo ulkoilman lähes -20 astetta ei kyllä auta yhtään tähän olotilaan. Muutenki ihan helvetin vaisu ja väsynyt olo. Aivot menee telakalle töiden jälkeen.

Mutta jotain hyvääkin. Olen saanut rakkaan haukkuni sairaalasta kotiin. Miehellä on melkoinen ripuli viikon syömättömyyden jälkeen, mutta muuten hän näyttäisi olevan hyvässä kuosissa. Söikin tuossa ja kävi ulkona reippaasti (samaa ei voi sanoa omistajasta, helevetin kyytiä sisälle pakkasesta). Elinikäisen lääkityksen sai, ja mun rahakukkaro keveni sitten useammalla satasella, mutta koira tulee terveeksi ja se on tärkeintä. Tämä koiruliinini on niin uskomaton tapaus, että tiedän jo nyt sen pärjäävän erinomaisesti vauvan kanssa.

Niin, olen ajatellut jo sanaa vauva. Että meille syntyy syyskuussa vauva. Haluan ajatella näin, vaikka vielä on matkaa siihen.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Varhaisultrasta

Vauva aiheisten internetsivujen selailu ja erityisesti noiden keskustelupalstojen lukeminen tuo aina eteen näille viikoille sen mahdollisuuden käydä siellä varhaisultrassa. Se on pohdituttanut mua tosi paljon, mutta sen jälkeen kun luin Tämän Vauvatehtaan Kullan postauksen, tulin itse myös siihen lopulliseen päätökseen, että en mene siihen ultraan. Suurin syy on se, että mä oon toivonut tätä raskautta jo pitkään, ja aijon olla sen 12 viikkoa onnellisesti raskaana. Lisäksi, se että saisin tietää ensi viikolla, että kaikki ei ole hyvin ei olisi sen helpompaa, kuin kuulla se viikolla 12. Lisäksi, on myös mahdollisuus, että kuulisin kaiken olevan nyt hyvin, mutta viikolla 12 näin ei enää olisi.

Tämän ajatuksen siivittämänä olen päättänyt olla iloisesti, onnellisesti raskaana. Me oltiin eilen Tilun sukulaisen luona juhlissa, ja huomasin jossain vaiheessa, että tiukan toppini läpi pullottaa pikkuinen maha. Sen sijaan, että olisin yrittänyt piilottaa tätä turvotuksen aiheuttamaa röllykkää annoin sen olla ja iloitsin siitä. Oon raskaana, ihanaa, miksi peittelisin sitä, mistä olen niin iloinen? No, kukaan muu ei varmaan huomannut mahaani, tai ajattelivat vaan, että onpa toi syönyt paljon jouluna.

Ja syöminenhän ON tällä hetkellä lempiharrastukseni. Ennen yllä mainittuja juhlia totesin Tilulle, että meidän pitää käydä hätäkebabilla, nimittäin tietäen sen porukan ruokatarjoilun pöydästä löytyy n. 2cmx2cm voileipiä, joiden päällä on graavilohta tai jotain katkaraputuorejuustohässäkkää, ja näitähän ei voi nyt oikein syödä. Ja jos siellä jotain nyt mulle sopivaa oliskin, niin sitä ei oo tarpeeksi. Nimittäin syömättömyys aiheuttaa joko pahoinvointia tai vitutusta. Mentiin tosiaan sinne kepsulaan ja mulla oli jo aika kova nälkä. Se mies väänsi sitä kebabbia TODELLA hitaasti ja mä yritin telepaattisesti saada sitä toimimaan nopeampaa. Lopuksi oli todella lähellä, etten ruvennut kiljumaan, että JUMALAUTA SITÄ RUOKAA PÖYTÄÄN JUST NYT! Tästä postauksesta tulikin mieleen, että on nälkä. Menen siis jatkamaan uutta rakasta harrastustani - syömistä.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Rv 7 ja epävarmuutta, mutta silti tervetuloa!

Rv 7 kunniaksi tämä blogi nyt sitten avataan muidenkin katseille. Täällä voidaan hyvin, vaikkakin viime yönä näin sellaista unta, että sain keskenmenon. Tämä varmaan johtunee siitä, että yöllä mulla oli aikamoisia pistoksia kohdussa/muita tosi kummallisia alavatsatuntemuksia.

Meillä on kotona ollut vähän rankkaa, kun toinen koirista on sairastunut vakavasti ja ei tiedetä vielä saako hän elää enää kuinka kauan. Hän on onneksi nyt kotona neljän päivän teho-osastojakson jälkeen. Mutta päivä kerrallaan. Pyysin yläkerralta, että saan koirani takaisin terveenä kotiin. Näin ollen tervettä raskautta en voi enää pyytää, se on sitten muiden asioiden vallassa.

Eläinlääkärireissu verotti myös sen verran varoja, että varhaisultra taitaa jäädä siitäkin syystä pois. No olis mulla ehkä fyrkkaa siihen, mutta mä oon edelleen niin nörtti, etten uskalla mennä sinne ja tää rahattomuus nyt on hyvä tekosyy olla menemättä.

Varsinaisista raskausoireista en ole juurikaan vielä kärsinyt. Heti plussauksen jälkeen oli aika paljon pahoinvointia, mut ne on kaikonneet nyt ku tuhka tuuleen. Iltaisin oon ihan superväsynyt ja tärisen ku horkassa. Rinnat on ihan stanallisen kipeät. Mutta muuta elämää sinänsä rajoittavaa ei ole ilmestynyt. Eli töissä porskutellaan ihan normaalisti. Housut alkaa käymään pieniksi, onneksi mulla on muutamat todella löysät farkut, joita oon käyttänyt. Arvelin, että ens viikon viikonloppuna vois käydä katsoon muutamat äitiysvaatteet, jos edelleen kaikki sujuu ongelmitta. Itse Tirriäinen on vasta n. 8mm, mutta mä oon turvahtanut kyllä niin pahasti, että näytän siltä, että olisin vähintään kuudennella kuulla menossa...

Mutta joo, nyt ei enempää, lähen rapsuttelemaan tuota yhtä karvaista ystävääni, vielä kun voin :(

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Salaisuuden pitäminen IHAN mahdotonta

Juu, meillä oli tosiaan eilen bileet jossa oli todella paljon mun kavereita. Ja eihän sitä salaisuutta voinut mitenkään pitää, kun en juonut mitään siellä. Yli puolet porukasta arvasi. Mut mä kyl päätin etukäteen että en ryhdy valehtelemaan asiasta ollenkaan. Lisäsin toki loppuun aina, että nyt ollaan vielä vähän hataralla pohjalla, et voisi puhua lapsesta, mutta ainakin tämä ensimmäinen etappi, eli hedelmöittyminen on tapahtunut. Tänä aamuna soitettiin sitten myös Tilun vanhemmille ja kerrottiin. Ajateltiin, että niiden ei ole kiva kuulla asiaa muualta kuin meiltä itteltämme.

Varhaisultraa oon miettinyt PALJOn, mutta suoraan sanottuna oon niin pelkuri etten uskalla mennä sinne. Tää on ihan totuus. Haluan elää tässä haavemaailmassani missä mä oon raskaana ja ei oo mitään ongelmia.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Rv 6

Tänään siis 5+0. Jotenkin sellainen olo, että tämä viikko on aika kohtalokas viikko. Tosi monella tässä on ollut sitten km, jos se on ollut tullakseen. Yritän olla panikoimatta, mutta mitä sitä sielulleen voi.

Tirriäinen muistuttelee itsestään nyt vähän vaihtelevasti. Huonovointisuus lisääntyy kuitenkinkin selkeästi aina iltaa kohden. Sovittiinkin Tilun kanssa nyt niin, että Tilu hoitaa koirat illalla ja minä aamulla. Nimittäin eilen ainakin kello 19 jälkeen musta ei ollut oikein mihinkään. Edelleen ikäviä vihlaisuja kohdussa ja röyhtäily on seurana koko ajan. Toivottavasti tää nyt tarkoittaa sitä vaan, että Tirriäinen siellä kasvaa ja kehittyy. Tällä viikolla sydämen pitäisi ruveta lyömään!

Kyselin Tilulta tänään että mikä vauvalle nimeksi. Meille odotetaan poikaa, koska viimeiseen neljään sukupolveen ei Tilun isän sukuun ole syntynyt muita kuin poikia. Tilu ehdotti tietysti ensimmäiseksi nimeksi Tilu jr... Näinpä näin.

torstai 14. tammikuuta 2010

Ihan pakko...

Ihan pakko oli kyllä tehdä vielä yksi testi... Ja tummankirkuvanpunainen se oli. Päivällä oli nimittäin ihan jotenkin tosi tavallinen olo. No illalla taas vauva sitten on muistuttanut olemassaolostaan. Lievä etominen ja alavatsa kipuilu on ollut illan hittituote. Meillä on bileet tulossa lauantai-iltana, jossa pitäis jaksaa laulaa n. 1,5 tunni setti. En tiiä, miten tuo vauva jaksaa sitä.

Nyt meni taas aivot lukkoon.

Ihan järkyttävä pelko ja yökukkumista

Täällä taas kukutaan. Uni ei tuu. Ihan JÄRKYTTÄVÄ keskenmenon pelko. Päätin, että muutamaan viikkoon en selaile mitään netti palstoja, ja unohan koko raskausasian! Hittolainen.

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Ihan vtn pihalla

Mä oon aivan kuutamolla. Ajatus ei kulje työpäivän jälkeen mihinkään. Väsynytkään en tavallaan oo, mutta aivot on jossain ihan telakalla. Että näin.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Oon ihan varmasti raskaana.

Siis oon raskaana. Aamulla tein vielä yhden testin (Clearblue tavis) ja se näytti ihan selkeän tummaa plussaa ennenkuin kontrolli-ikkuna ehti edes kastua. Rinnat kipeytyi aika valtavasti eilen illalla. Mahakin tuntuu olevan sen verran turvoksissa, ettei farkut tahdo mahtua kiinni. Onkohan tää nyt tätä, vai sitte vaan sitä, että oon porsastellu koko joulukuun hmm...

Aamupäivällä soitin sitten samantien terkkariin ja sain ajan ekaan neuvolaan rv 9:lle. (Välihuomautuksena, ihan käsittämätöntä kirjoittaa näitä sanoja, emmä tajuu vieläkään mitään.) Tuntuu aika pitkältä ajalta kyllä odottaa, sinnehän on vielä kuukausi. Pärjäänkö mä ilman lääketiedettä siihen asti??? Sen soiton jälkeen kuitenki tapahtu jotain. Mun mieli rauhottu. Tirriäinen on kyydissä, saan nähdä hänet noin kuukauden päästä. Tirriäinen kertoo varmasti verellä jos aikoo tulla pois ennenaikojaan, mutta muuten aijon vaan nauttia niin kauan kunnes alkaa se oksentelu ja etova olo. En todellakaan mieti sitä, että onko oireita ja kuinka paljon. Positiivinen raskaustesti on mulle kaikista tärkein oire.

Ihanaa, ihanaa olla raskaana!

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Uusi alku

Entisessä elämässäni ilmoitettuani, että Tirriäinen on tulossa, sain useamman pyynnön, että kirjoittaisin odotusblogia. Minusta se tuntuu hyvältä ajatukselta. Entinen bloginihan loppui oikeastaan, ettei ollut enää mitään uutta sanottavaa yrittämisestä. Mielikin oli jo aika maassa. Kirjoitan näiden ensimmäisten päivien tunnelmia kuitenkin vielä piilossa. Arvelin, että rv7 voisi olla hyvä hetki tulla kaapista ulos. Silloin on tuo km riski ainakin Tekayn mukaan on himppusen pienempi kuin mitä se on vielä nyt. Samalla palautan entisen elämäni tekstit kaikkien luettavaksi. Jos olin aluksi julkinen, aijon olla sitä myös jatkossa. Kaikki tai ei mitään.

Plussauspäivänä (PP14), eli eilen, heräsin n. seitsemän aikaan, sillä olin menossa yhdeksäksi yliopistolle luennolle. Aamulämpö oli edelleen 36.7 ja silloin minussa heräsi oikeastaan ihan ensimmäinen toivonkipinä siitä, että voisin olla raskaana. Vessaan, kusta purkkiin, tikku kuseen. Tikkuun alkoi heti hahmottua kaksi viivaa. Toinen tosin vähän haaleampi kuin toinen, mutta ihan selvä plussa se oli, ei mikään haamu. Äkkiä Clearbluen digitaalinen raskaustesti käteen ja se myös sinne kuseen. Piakkoin se ilmoitti: Pregnant. Paksuna, pullat uunissa, raskaana. Aloin hokea hillittömästi "mää oon raskaana, mää oon raskaana, mää oon raskaana, mää oon raskaana, mää oon raskaana". Siinä vaiheessa Tilu huuteli sängystä, että mitä? Mä hoin vaan "Tilu mä oon raskaana, Tilu mä oon raskaana". Tilu huuteli välillä takasi "sano välillä vaikka että oot kantavana". Näin meillä siis...

Kuten voitte kuvitella, yliopiston luento meni sitten netissä surffatessa: mitä saan ja mitä en saa syödä, mikä km:n riski, pitäiskö mennä varhaisultraan (ainakin nyt tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei sille ole mitään merkitystä), millaiseksi YELit (mä oon yksityisyrittäjä) pitää nostaa, että saan hyvän äippärahan. Iltapäivästä laitoin tekstarin äidille asiasta ja soitin yhdelle hyvälle ystävälle, jolla on jo kaksi lasta ja useampi km takana. Ajattelin, että haluan jonkun ihmisen tuekseni, joka on kokenut kaiken tämän. Oli ihana hehkuttaa puhelimessa asiaa. Muutamalle muullekkin kaverille oon lipsauttanut tämän. Ei vaan pysty olemaan hiljaa. Menin bändireeneihin ja odoteltiin meidän toisen laulajan kanssa kyytiä tien vieressä. Juteltiin aluksi niitä näitä, ootko ollu radalla? juu en oo ollu ku oon ollu niin väsyny... Sitten se vaan lipsahti. "Emmä voi pidätellä enempää, mä oon raskaana" Sitten hypitiiin ja kiljuttiin vähän aikaa. Ystäväni sanoi: "Nyt pidät hyvän huolen itsestäs". Se onki kyllä todella tarkoitus.

Mun arvoja tämän raskauden aikana on seuraavat:
1) Terveellinen ruokavalio, mutta ei mitään ylilyöntejä. Välttelen sitä, mitä terveydenhuolto käskee välttelemään, mutta muuten mennään terveellä järjellä.
2) Riittävä liikunta. Tää on nyt tärkeetä. Astangajoogata en saa ensimmäisen kolmanneksen aikana, eli täytyy löytää jotain muita tapoja pitää ittestään huolta. Oon käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti uimassa, eli se on ainaki nyt semmonen liikuntamuoto, mitä voin tehdä paljon useemmin. Punttisalilla INHOAN käymistä. Oiskohan jotain muuta, mitä vois tehdä? Pitää ottaa selvää.
3) Lepo. Tässä tulee olemaan ongelmia, nimittäin oon tosi kova tekemään töitä, mut nyt pitää varmaan opetella sanomaan se maaginen "ei".

Oireita mitä on ilmenny on:
-rinnat edellen samalla tavalla kippeet ku ennenki (siis oviksen jälkeen)
-syönnin jälkeen ihan törkeä röyhtäily
-alavatsassa nipistelee niin, että muutaman kerran on ollu ihan pakko käydä veskissä tarkistaan, onko housuissa jotain

Nyt tuntuu edelleen tosi epäuskoiselta. Tässäkö se nyt on? Mitä jos tää onki unta? Mitä jos ne testit oli jotenki viallisia? Mitä jos se onki tuulimuna? Toivoisin niin, että se olis kuitenkin Tirriäinen. Huomenna aamulla teen vielä yhden testin. Mulla on yks clearbluen tavistesti olemassa vielä, niin haluan tehdä sen ja nähdä, että tosiaan vielä huomenaamullakin oon raskaana.

Ihanaa, ihanaa, ihanaa olla raskaana!!!!!!