sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Vauva määrää jo tahdin...

Oltiin eilen Tilun veljen ja sen tyttökaverin tupareissa. Yritin laittaa masun peittävän paidan, mutta illalla maha oli niiiin turvoksissa, että eipä sitä paljoa peitelty. Voihan kikkare, masu on iltaisin oikeesti jo raskaana olevan näkönen!

Mut sitte, noin kello 23 tuli väsy, ja masu rupesi vähän kipristelemään. Se ei oo mitenkään paha tai "kipeä", mutta tuntuu siltä, että maha "väsyy". Tulee olo, että pitää päästä jalat suoraksi makoileen, housut puristaa etc. Vauva on ruvennut määräämään siis mun tahtia. Tilukin lähti mun kaverina kotiin. Tuntu ihan mielettömän mukavalta, että sekin oli sit valmis tuleen kotiin mielummin, kuin lähtee muiden kanssa ryyppäämään. Tilusta tulee NIIN hyvä isi!

Me keskusteltiin muuten eilen Tilun kanssa vauvan työnimestä. Tirriäinenhän on vaan mun oma lempinimi kaverille. Tilun mielestä hyvä olisi Kyyppä Kiinanmaalta. Mutta kuka Kyyppä oli? Tiedätkö sinä?? Mä tiedän, mutta enpä kerro. Kyyppä?? Kuulostaa kyllä aika pahalta? Ehkä me vielä mietitään tätä työnimiasiaa.

3 päivää ultraan. IIIIIK.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Ensimmäisen kolmanneksen viimeinen viikko

Rv 12 on täällä. Ihan tosi kummallista, että tosiaan tässä ollaan, ensimmäisen kolmanneksen viimeisellä viikolla. Ens viikosta pitäisi sitten väsymys ja muut pahemmat oireet helpottaa. Toivotaan toivotaan.

Aikas negatiivista meininkiä on ollut viimeaikoina täällä blogissa. Valivali vaan. Mutta nyt mä en valita. Jee, oon raskaana, mahtavuuden mahtavuutta. Enää 5 päivää ultraan (jännitys tiivistyy siis) ja sitte tietää mikä on kohtalo! Tuntuu siltä, että oon raskaana, eli ei oo mitään sellasta tullut, että oireet olis lopahtaneet, voimistuneet oikeastaan vaan. Ja siis parasta on se, että sen ultran jälkeen aijon ihan varmasti kävellä joogasalille ja vetästä harjoituksen. Teen kyllä varmaan jonkun kevennetyn version, ku viime harjotuksesta on niin pitkään, mutta sitte en kyllä enää velttoile, vaan rupeen ottaan itteäni niskasta kiinni. Kävin eilen hakemassa uuden uikkarinki, johon pitäis nyt sitte mahtua sekä tissit että masukin. Uimishommiin viikonloppuna, ehdottomasti.

Kokoajan lähenee siis ihan oikeasti se ajatus, että meille on tulossa syksyllä vauva. Vielähän tässä on toki monta etappia, tää keskiviikon ultra ja toukokuun rakenneultra, mutta aikasen pitkälle oon päässyt jo nytten. Keskiviikon nt-ultran jälkeen sitte pitää soittaa taas neuvolaan ja sopia sinne treffit. Pääsee varmaan sitte kuuntelemaan sydänääniä, kun tällä viikolla niiden pitäis kuulua. Melkein tilasin jo netistä kotidobblerin, että olisin saanut varaslähdön siihen tietoon, onko siellä joku hengissä, mutta viimehetkellä peruin mielitekoni. Eiköhän sitä voi vielä muutaman päivän oottaa, ku tähänki asti oon jaksanut.

Ensi viikko on vielä töitä, mut sitte on mulla lomaviikko ja lähen pohjoiseen äidin luokse. Kiva mennä sinne sitte sen varmuuden kanssa, et voi siellä oleville kavereille sitte kertoa tästä tulevasta onnesta. Tai toisaalta, jos keskiviikon ultra paljastaaki jotain tosi ikävää, niin on siinä sitten lomaviikko sulatella sitä kaikkea.

Jee, kivaa, mahtavuuttaaaa!

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Päivän raskausoiresaldo klo 13.00

- Ilmavaivoja: Yöllä oli maha kipeä, nukuin huonosti. Päivällä olen lähinnä rutissut.
- Aamulla etoi, ei voinut syödä kunolla --> johtaa siihen, että töissä etoo ja samalla on nälkä --> onneksi oli lyhyt aamupäivän rutistus, pääsin syömään n. klo 10.00 joka helpotti vähän
- Koska olin ihan saakelin väsynyt, menin ottamaan pikku tirsat ennen iltapäivän työrutistuksia. Nukuin klo 10.00-12.45, eli vain melkein 3 tuntia.
- Päiväunien ottaminen aiheutti etomisen tunteen, jonka yritin paikata syömisellä. Auttoi vähäsen.

Oon ihan pihalla, ihan sekaisin väsymyksestä, mahakipuinen ilmavaivoista, vatsaa painaa kaikki vaatteet, kun se on niin turvoksissa, mua himottaa jaffa ja salmiakki ja samalla etoo.

Tervetuloa ensimmäiselle raskauskolmannekselle. Voisinko saada yhden lipun sinne raskauden toiselle kolmannekselle, missä pitäisi olla ihanan auvoisaa ja rauhallista, kiitos? Ja siis voi jumaleissön, jos ens keskiviikon ultrassa paljastuu, että siellä ei ookkaan ketään, niin mä oon kärsiny tän kaiken IHAN turhaan.

Terv. Valivali 10+5

lauantai 20. helmikuuta 2010

Ajatelmia

Oon ollut todella syvissä pohjamudissa viimeiset kaks viikkoa tämän raskauden suhteen. Kyse ei ole enää siitä, että pelkäisin keskenmenoa. Ajatuksissa on jopa ollut että pelkään enemmän välillä sitä, että tämä ei mene kesken. Olen todella välillä kyseenalaistanut valintani: onko musta tähän? Tämä tuntui niin hyvältä idealta, mutta jatkuva väsymys ja yöllä valvoskelu tuottaa ihan ihmeellisiä oloja. Ja kun toivoin tätä niin kamalan pitkään ja nyt olo ei ookkaan että jee, olen raskaana, vaan välillä jopa, että mitä mä oon mennyt tekemään? Ja tuntuu, että tätä asiaa ei voi sanoa julki, koska sitten on heti huono ihminen. Kun nyt mä saavutin sen, mistä haaveilin ja tää ei ookkaan kivaa, niin pitää silti hampaat irvessä olla että ompa aivan mahtavan ihanaa kaikki.

Vartalon muutokset on ensimmäinen juttu. Mun rinnat ei oo enää mun rinnat, vaan jonku isonännisen playboyn rinnat, jotka ei mahu enää b-kuppiin. Mun nännit erityisesti ei oo enää mun nännit, vaan ne on oudon tummat ja niissä on jotain ihme näppyjä. Tilu luonnollisesti on innoissaan näistä uusista superlolloista, mutta mä en ole ollut niin innoissaan siitä, että rintoihin sattuu suihkun vesipisaratkin. Sitte masu. No siitä mä en ole mitenkään pahoillaan, et se kasvaa. Löllykkähän se on ollut aina. Mut kun kattoo peiliin, niin tosiaan, mä en oo enää mä, vaan joku raskausihminen.

Kohdun kasvukivut ovat olleet jatkuvia. Viimeksi eilen ihme möyrinä kaivelu tuntu tuolla alhaalla. Jotenki tuntuu TODELLA oudolle, että mun sisällä asuu joku toinen ihminen, joka kaivelee mun sisuskaluja...

Ylipäätäinen paniikki: Ei hitto, mä oon NIIN yksin tämän asian kanssa! Oon itkeskellyt ja mulla on ollut tosi ulkopuolinen olo kavereista. Kun tuntuu, että oon jollakin ihme jatkuvalla sairaslomalla ja että kukaan ei oikein käsitä miltä nyt tuntuu. Näin alkuviikosta ystävääni, jolla on puolvuotias tyttö. Se niin onnellisena hehkutteli perhe-elämää, ja mä siinä vieressä raskaana mietin mielessäni, että musta ei kyllä oo tähän ollenkaan, ja mä en tajuu, miten tuo yks on noin ilonen. Tää vastuu uudesta ihmisestä on ihan musertava, ei tähän yksinkertaisesti kykene.

Mutta sitten. Ystäväni, kahden lapsen (toinen juuri 3 kk täyttänyt) äiti, kutsui mut perjantai-illaksi saunomaan. Ekana se työnsi sen pikkutyttösen mun syliin ja siitä se sitten se paniikki kaikkosi. Meillä oli niin mukavaa, ja ekasta tytön kitinästä tiesin jo, mikä sillä oli vikana. Sain viihdytettyä sitä, se hymyili, halus olla sylissä. Kaverini kertoili kaikenlaisia tärkeitä ja vähemmän tärkeitä juttuja. Lopuksi se totes vaan, että hänestä on ollut aina niin ihanan huoletonta antaa mulle vauvansa syliin, kun tuo oleskelu tapahtuu niin luonnostaan. Ja niinhän se oli, ihan täysin luonnollista siinä hetkessä olemista, vauvan hoitoa ja hyvänä pitämistä. Kaveri näytti harsojen ja kestovaippojen käyttöä ja kantoliinaa ja vaikka mitä. Juteltiin näistä vartalon muutoksista ja oman mielen myllerryksestä. Tuli ihan sairaan ihana olo, kun oikeesti joku oli siinä, kuunteli ja YMMÄRSI. Ulkopuolisuuden olo kaikkosi ihan täysin. Lopuksi kun olin lähdössä, niin perheen isompi lapsi vielä juoksi mun luo ja sanoi, että haluaa halata. Voi että lämmitti sydäntä. Emmä ookkaan mikään hirviö, ja kyllä mäkin osaan!

Tänään mä oon sitten ruvennut ihan oikeesti katteleen kantoliinoja ja vauvantarvikkeita, ja tekeen vähän omaan mieleen listaa asioista, mitä pitää ruveta selvittään. Käsityölehdistäkin kattelin jo muutamaa villahousu/potkarimallia, joita ajattelin illalla ruveta suunnitteleen. Tähän mennessähän mä oon ihan blokannu mielestäni kaiken vauvoihin liittyvän, ja yrittänyt vaan selvitä tästä hetkestä. Mut nyt tuntuu, että mä en jaksa oottaa, et mä syksyllä saan sen tyypperöisen syliin ja mun omaksi pikku kainalokaveriksi. Siitä tulee aivan ihana ja täysin pilalle lellitty kakara.

Iloisena! Vauvaa odottavana!

Katjusha 10+1

perjantai 19. helmikuuta 2010

Hihhih!

Huvittaa vieläkin tuo mun eilinen hermostuminen! Kyllä tää mieli myllertää, jos täytyy noin vakavasti ottaa se, että kaikkia maailman ihmisiä ei kertakaikkiaan kiinnosta ympäristö. Ja tällä en tarkoita vain kestovaippailua vaan muutakin saastuttamista. Olen siis pahoillani, jos joku tuosta eilisestä mielenilmaisusta koki, että syyllistän toisia. No edelleenkin, on varmaan yksilön vapaus syyllistyä tai olla syyllistymättä, mutta ehkä pointti tosiaan oli se, että hormoonihuuruinen vitutus ampaisi potenssiin 10 kun eräässä nettikeskustelussa eräs henkilö uskalsi naureskella ympäristön suojelulle.

No se siitä.

Tänään alkaa viikko 11. Uskomatonta mutta totta. Viikon päästä keskiviikkona on sitten se eka ultra, ja sit saadaan tietää, jatketaanko raskaana vai mitä tehdään. Uskomattomalta tuntuu, et sitten sen viikon jälkeen (ainakin fertilityfriendin pregnancy kalenterin mukaan) siirryn toiselle kolmannekselle ja suurin keskenmenonriski on näin ollen ohi. Ihan ekoilla viikoilla tuntui, että aika ei kulu millään, mutta ehkä tässä on nyt oppinut rentoutumaan, niin ei tarvi niin hermoilla koko ajan, ja näin ollen myös aika tuntuu liikkuvan eteenpäin.

Eilen saunassa Tilu ihaili mun masua. Tuntui hirveän hyvältä, kun se sanoi, että hän on niin ylpeä siitä, että on mun kanssa naimisissa ja että mä ootan vauvaa. Sitten se koko illan halusi silitellä masua ja jutella sinne asioita. Mä oon ollut nyt viime päivät jotenkin vähän maassa kaiken asioiden suhteen, mutta Tilu on kyllä ihanasti tukenut mua näissä kurjissakin olosuhteissa. Siitä kestis-raivaristakin se tuli myöhemmin sanomaan, että kyl hän on valmiina käyttämään niitä kestovaippoja, jos mä vaan niin toivon. Voi rakkautta.

Ja tätä sanottiin Vau.fi:n raskauskalenterissa tästä viikosta:
"Tämän viikon alussa alkio on kahdeksan viikon ikäinen, ja koska kaikki rakenteet ovat nyt muodostuneet, alkiovaihe päättyy. Alkiosta on kasvanut sikiö."

Hän on sikiö! Jee!

Mut tällaisia ajatuksia,

Katjusha 10+0

torstai 18. helmikuuta 2010

Ihan käsittämätön raivari

Äh... muokkaan tätä vähän sensuroidummaksi...

Mutta pointti on se, että hermostuin yhdestä kestovaippa nettikeskustelusta ihan hiiteen:

Tää maapallo pysyy vaan NIIN saastuneena paikkana jos täällä kaikki puuhaa mitä lystää ja vielä tykkää nauraa toisten maailmanparannukselle. Ja onko maailmassa todellakin ihmisiä jotka ei yhtään välitä siitä, mitä tälle maapallolle on tapahtumassa?

Emmä tajuu, miks mä niin hermostuin, mutta mä en vaan nyt näytä YHTÄÄN kestävän tyyppejä, jotka ei kunnioita yhtään luontoa, ja selvästi omistaa rasistisia piirteitä. Tilu vielä kehtas nauraa mulle ja sano et "toi kestovaippailuhan on ihan fanaattista". Mä sain ihan järkyttävän raivarin ja huusin sille että mitä seki tietää jostain kestovaipoista ja että miks se heti on fanaattista. Ku toi on just SE asenne musta mikä estää ihmiskuntaa ottamaan itteään niskasta kiinni ja korjaamaan tän katastrofisuunnan mihin me ollaan menossa. Jos joku yrittää tehä tästä maailmasta vähän paremman ja suvaitsevamman paikan, niin se on sitte fanaattinen. Mä oon ainaki ollu monta vuotta jo ihan maailmanloppu-asenteella, että ihan hauska itte nähä tässä loppuelämässään, että miten tässä sitte lopulta käy. Ihmiset on itsekkäitä sikoja.

Ja mä en kestä selvästi enää tietyntyyppisiä ihmisiä. Ainakaan tässä tilassa.

Katjusha 10+6

Ps. Ihan kamala kotlettihimo kokoajan.
Pps. Siks en oo kasvissyöjä, koska oon niin allerginen monille jutuille, että kuolisin ilman lihaa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Ultra-ajat tuli

3.3. Nt-ultra
4.5. Rakenne

maanantai 15. helmikuuta 2010

Oikeesti, tää ei oo hauskaa!

Vau.fi rv 10:
"Monet ovat kuitenkin aivan uskomattoman väsyneitä, sillä keho työskentelee kovasti tehdäkseen sikiön kasvuympäristön parhaaksi mahdolliseksi. Parasta mitä voit itsellesi tehdä, on ottaa rauhallisesti, kun kehosi sitä vaatii."

Oikeesti tää ei oo enää hauskaa. Menin koiran kanssa eläinlääkäriin ja eläintenhoitaja lähti hetkeksi huoneesta ulos. Mitä mä tein? Nukahdin. Töistä suoraan nukkuun... Heräsin ihan hetkeksi, ja vois syödä ja mennä nukkumaan. Eli aivan mahtavuutta.

9+3

perjantai 12. helmikuuta 2010

RV 10!!!

Siis 1/4 osa tätä raskautta on eletty nytten. HUIII!!!! Masu on viime päivien aikana ruvennut olemaan turvoksissa myös päivisin, joten musta näkyy jo ihan oikeesti että oon raskaana... Ihan uskomatonta, mut mun äiti sanoi, että sillä on kans näillä paikkeilla ruvennut näkymään ihan kunnolla. Masu on vielä sellanen löllö, eli ei mikään piukea vauvamaha. Mut ei sitä enää sisäänkään vedetä!

Tällanen juttu tästä viikosta oli vau.fi sivustolla:

10. raskausviikko

Kymmenennen viikon alussa alkio on seitsemän viikon ikäinen. Tällä viikolla alkion aivoissa voidaan havaita ensimmäiset mitattavissa olevat aivokäyrät. Alkio alkaa liikkua. Liikkeet ovat tahdosta riippumattomia eikä odottava äiti tunne niitä vielä.

Hän liikkuu! Voi kyynel! Ja huomasin, että nuo mun tickerinki vauvat alkaa näyttää nyt vauvoilta eikä enää katkaravuilta. Hän on jo 3 cm pitkä! Mä olen ylpeä hänestä!

Tilun äiti on meillä kylässä. Eilen tuleva mummo herkistyi ihan kyyneliin asti ja sanoi, että he ovat Tilun isän kanssa toivottaneet uuden perheenjäsenen tervetulleeksi maailmaan. On ihanaa, että he iloitsevat niin suuresti vauvasta (kunpa itsekin voisi olla niin itsevarma tästä kaikesta).

Tosiaan parin päivän "ei siellä kuitenkaan mitään oo" masennuksen jälkeen pudistin nuo ajatukset mielestäni pois. Uusi ajatukseni on, että mä saan olla raskaana vielä ainaki seuraavat 3 viikkoa ja aijon iloita joka hetkestä. Mulla on helppo, suhteellisen oireeton raskaus, masu selvästi kasvanu ja pyöristyny ja muutenki olo mitä mainioin. Tokihan niitä raskausoireitakin on: ilmavaivat, tosi kipeät rinnat ja väsymys on täällä mun seuralaisena.

Iloisesti raskaana siis!

9+0

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Että olisi raskaana?

Siltä ei edelleenkään tunnu. En jotenkin voi edelleenkään ajatella että ultrakuvassa olisi jotain. Saatikka sitten, että synnyttäisin syyskuussa. Hmm... Poistun takavasemmalle pohtimaan raskaustestin tekemistä. :/

8+5

Ps. Pomo on hommannut mulle jo sijaisen joka soitti uudesta työstään. Absurdiako?

tiistai 9. helmikuuta 2010

Ihka eka neuvola

Tänään pääsin sitten ekan kerran kävelemään sinne neuvolaan. Tilu tuli matkaan ja vaikka sille siellä ei juurikaan mitään tekemistä ollut, kuin vastata muutamiin kysymyksiin, niin oli kivaa että se tuli. Se kyllä sano sitte lopuksi, että meinasi tylsistyä kuoliaaksi.

Kamala informaatiotulva sieltä tuli, iso pino paperia ja tietoa myös. Sellasta papereiden täyttelyähän se aluksi oli. Näin Helsinkiläisenä piti päättää synnytyspaikka, ja mä olin ajatellut Kättäriä, koska se on lähempänä meitä. Neukkis puhui myös Haikaranpesästä, mutta Tilun kanssa oltiin sitä mieltä, että se ei oo meitä varten. Lueskelin niiden sivuja, ja tuntuuhan se kivalta nuo ajatukset siitä, että saa itse kontrolloida todella paljon sitä syntymistä ja sieltä saa paljon sitä valmennusta. Näin esikoisraskauden kanssa vaan en tiiä, tuntuu aika epärealistiselta ja suorastaan aika absurdilta, että jotenki vois suunnitella sitä, miten se vauva syntyy. Emmä voi tietää olisko sitä parempi synnyttää vedessä, jakkaralla vai sängyssä. Eiköhän se synny sitte silleen ku se syntyy. Siis en koe, että mun täytyisi kontrolloida sitä tilannetta, vaan haluan mielummin luovuttaa sen kontrolloinnin jollekkin semmoselle joka vois tietää miten se kannattaa tehä. Ehkä sen toisen lapsen kohdalla sitte voi ollakkin että tollanen luomu hommailu on ihan kivaa, ku kertaalleen on sen tilanteen kokenut jo. Saa olla eri mieltä tästä toki! Oiski kiva kuulla, jos joku siellä Haikaranpesässä on käynyt hommat hoitelemassa. Se musta kuulosti kivalta, että isä jää hoitelemaan vauvaa samalla tavalla, mutta kyllä varmaan muutenki ihan tavissynnytyksissä isä saa hoitaa heti vauvaa.

Puhetta oli myös terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta. Kalsiumia saan liian vähän, eli siihen pitää kiinnittää huomiota. Liikunta on ollut aika vähällä nyt luonnollisesti tän angiinan takia, mutta yritän saada itteni liikkeelle heti kun tästä on selvitty. Tosin tän viikon otan kyllä vielä rauhallisesti. Verenpaine mitattiin, ja se oli aika alhainen 93/62, eli huimausta se lupaili mulle sitten. Siinä oli myös kaikki nuo veri- ja pissakokeet ja muut, mut niistä ei tullut vielä tuloksia. Pyysin erikseen vielä, että ottavat hemoglobiinin (emmä tiedä kyllä olisko sitä otettu muuten...) ja neukkis lupasi soittaa mulle, jos se on alhainen.

Tosiaan niitä sydänääniä ei edes yritetty kuunnella. Lueskelin tuolta Helistimen palstalta, että joiltain niitä on ryhdytty kuunteleen ihan heti, ja näinkin varhaisilla viikoilla on mahdollista kuulla ne jos on tarpeeks hyvät vehkeet. Niinpä tää jättää edelleen avoimeksi sen ajatuksen siitä yksityisestä ultrasta. Koska halusin osallistua Down-seulontaan (siks että saisin tietää, en siks että asialle jotain radikaalia tehtäisiin jos tällainen laps meille syntyisi), niin nt-ultra tulee tasan viikolle 12, joka on mulla maaliskuun eka viikko. Tuohon on siis nyt tasan kolme viikkoa. Tilu oli sitä mieltä että ei mennä, että siitä ei oo mitään hyötyä. Tottahan se on, ettei siitä mitään konkreettista hyötyä oo. Mielenrauhaahan se pääasiallisesti on. Ehkä mä kestän. Mä muutenkin oon sellanen hetimullekaikkiäkkiä, niin ehkä tää raskauden yrittäminen ja odotusaika saaki olla opetusta siitä, ettei kaikkea voi saada heti ja kaikkea ei voi tietää heti. Teen kyllä tickerin ultra-aikaan tuohon viereen, niin voin seurata sitä, kuinka pitkään vielä pitää oottaa.

Saatiin sieltä muuten kasa papereita ja stakesin meille tulee vauva, ja sitten se vau kirja. Se Vau kirja oli paljon mukavamman oloinen, mutta stakesissa oli sitten niitä vauvanhoito-ohjeitakin. Mä selaisin sitä isälle-osiota päivällä, ja rupesin heti pillittämään. Kateltiin sitä äsken myös yhdessä ja samantien tuli itku. Mä sanoin Tilulle: vie se pois, se on liian paha mun hormooneille. Nyt se lukee seksistä raskausaikana tuossa mun vieressä... Söpöä! Tilu on ollut kyllä ihan maailman ihanin nyt koko tän alkuraskauden ja myös kun oon sairastanu. Se on huolehtinu kodista ja ruuasta ja kaikesta. Se on parasta ikinä!

Eikai sitte muuta. Angiina melkein selätetty ja huomenna meen töihin takasi. Ihan kivvaa.

:) Katjusha 8+4

maanantai 8. helmikuuta 2010

Angiina

Aamulla kävelin samantien lääkäriin ja angiinahan sieltä löytyi. Ei muuta ku antibiootit ja kuumetta alentavaa naamaan. Lääkäri sanoi että mitään vaaraa vauvalle ei ole, mutta oman milenrauhan takia arvelin varata ultran loppuviikoksi, ellei huomisessa neuvolakäynnissä kuunnella ja kuulla sydänääniä. Voi pikku tirriäinen, olethan kunnossa???

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Kuumeessa

Ei ihme että oli eilen ihan seis olo. Kuumeessahan sitä ollaan. Mulla on parasetamolia onneksi, mut otan sitä vasta jos kuume nousee 38 yläpuolelle. Pelottaa ihan sikana miten vauva voi???? Kun tää on ohi, niin on pakko käydä ultrauttamassa tyypin kunto. Oon ihan rikki...

lauantai 6. helmikuuta 2010

Voi kirosana!

Siis näitä oloja. Tänään ajattelin, että jee, vapaapäivä, saa tehtyä vaikka mitä. Tähän mennessä (klo 14.00) olen kyennyt tulemaan tähän sohvalle, lukemaan Hesarin kuukausiliitettä ja nukkumaan päikkärit. Että silleen.

On ihanaa olla raskaana, mutta menis tää muutama viikko nyt eteenpäin, niin tää koomaus loppuis.

perjantai 5. helmikuuta 2010

M.A. Numminen: Auto synnyttää



Henkilöauto ja kuorma-auto asuivat yhdessä.
Yhtenä päivänä henkilöauto puheli ihmeissään:
"Täällä me ollaan jo vuosikaudet majailtu kaksistaan,
eikä vain ole vilaustakaan näkynyt lapsista.

Eikös jo oisi meidänkin aika hankkia lapsia,
ennen kuin ollaan aivan romuja, peltihapsia?"
Kuormuri sanoi: "Pannaan heti vetämään tilaus,
eihän se ole kuin pikkuinen soitto ja puhelimen kilaus."

"Halloo, halloo, halloo onko saiRAAla?
Tilaamme nyt lapsen ilman mutkia.
Voimmeko me heti tulla noutamaan?
Ei kai niitä tarvitse ees tutkia?"

"Kyllä, kyllä, kyllä, täällä sairaala.
Täynnä joka paikka, huoneet, parvet on.
Onhan täällä ipanoita tarjolla.
Tahdottekos lapsen, jolla sarvet on?"

Lääkärin vastaanotolla kerrottiin autoille:
"Lapsia täytyy odottaa, painukaa talleille!
Jommankumman lihoa kuuluu, ennen kuin synnyttää.
Mitään ruokaa kotona ei nyt kannata säilyttää."
Kumpikin auto suuria lasteja siemaisi sisäänsä,
bensiinitankki ja tavaratila niin täyteen kuin ikinä.
Odottivat sitten jännittyneinä, mitä siinä tapahtuu,
kunnes vihdoin puhelimen ääni korviin kantautuu:

"Halloo, halloo, halloo täällä sairaala.
Nyt on sitten lapsi teidän perheessä!"
Autot kaasuttivat sinne nuolena:
moottoripyörä lojui sängyssä!
Autot oli ihmeissään, mut lääkäri
hymyili ja sanoi: "Sille antakaa
samaa ruokaa, jota syötte itsekin,
niin se kasvaessaan neljä pyörää saa."

torstai 4. helmikuuta 2010

Rv 8 tilinpäätös

Huomenna taas uudelle viikolle! Tämän viikon kohdalla Helistimen raskauskalenterissa sanottiin seuraavaa: "Rinnat tulevat aremmiksi ja pingottuneiksi. Alavatsakivut voivat olla melko kovia, mutta yleensä lyhytaikaisia. Kivut johtuvat kohdun kasvamisesta."
Se onki summannut tämän viikon sen lisäksi, että on ollut tosi väsy. Tissit on siis ku tulessa, ja masu on sisältäpäin vereslihalla. Turvotus on niiin ilmeistä, että tuntuu ihan oudolta, että kukaan ei oo vielä sanonut mitään tästä jättimäisestä pallomahasta (paitsi Tilu kutsuu mua möhköfantiksi). Ehkä ne ei kehtaa vaan ajattelee, että onpas tuo syönyt. Ei puhettakaan että laittais tavalliset farkut jalkaan. Kaikista löysimmät + mammafarkut vaan menee. Ens viikolla täytynee kävellä kauppaan hakeen vielä yhdet housut...

Mut tosiaan noista kohdun kasvukivuista. Mä oon ollut ihan satavarma koko viikon, että tää kaveri on tulossa ulos. Kivut on siis olleet just tuollasia kovia, lyhytaikasia. Mut että niitä on ollut tasaisesti ja erityisesti yöllä. Eilen aamulla ku heräsin, otti niin helevetin kipeää että tuli ihan tuskanhiki ja hirveä oksetus. Ei muutako kaverilta lainatut Sea Band rannekkeet käteen ja niiden kanssa sitten päivä. Tulin kesken pois töistäkin, ei siitä tullu mitään, oli pakko mennä nukkumaan. Illalla jaksoin sitte käydä yhdellä kaverilla. Oli ihanaa lähteä hetkeksi tästä sohvannurkasta pois.

Tällasta randomia. Huomenna alkaa rv 9 ja ens tiistaina on eka neuvola!

Katjusha 7+6

tiistai 2. helmikuuta 2010

Haluan tehdä sillan

Ja olla muutenkin aktiivinen. Tänään duunissa työkaveri esitteli joogaliikkeitä ja mä innostuin punkeamaan itteäni siltaan. Hirvee huutokööri: Katjusha ei saa!!! Ei saa ottaa riskejä!

Mä HALUUN LIIKKUA. Mua vituttaa ihan eniten tää iltanen sohvakoomaus ja paikallaan olo. Mä HALUAn joogaan, mun jäsenet vaatii liikuttelua. Uintiki on ihan perseestä kunnon astangajoogailuun nähden. Mä en JAKSA odottaa tän kuun loppuun ku pääsen taas tekeen harjoitusta salille.

Ja mikä riski yksi helvetin silta on??? Emmä voi ruveta elämään jossain ihme kuplassa jossa ei tehdä mitään joka voi aiheuttaa keskenmenon. No viinaa en juo, enkä tupakkaa polta, mutta ei voi pysäyttää elämää sen pelossa, että menee kesken. Se menee jos menee ja that's it. Ihan hirvee raivo.

Höh, meen sitte uimaan taas. Ihan perseestä.

7+4